Vastuullisuus
Hiilijalanjälkilaskennalla kohti resurssitehokasta kaupunkikaivostoimintaa
Kajaanin Romu -konsernin toiminta tukee osaltaan EU:n vuoteen 2030 ulottuvan ympäristöohjelman tavoitteita. Niissä edistetään siirtymää resurssitehokkaaseen ja kiertotalouteen perustuvaan talouteen sekä pyritään vähentämään tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvia ympäristö- ja ilmastopaineita.
Metallien talteenotolla, kierrätyksellä ja toimittamalla uusiomateriaaleja teollisuuden raaka-aineeksi pyrimme edistämään materiaalien kiertoa ja vähentämään neitseellisten raaka-aineiden tarvetta.
Aloitimme Kajaanin Romun ilmastotyön vuonna 2021 ottamalla hiilijalanjäljen seurannan osaksi kaupunkikaivostoiminnan kehittämistä. Laskennan myötä olemme pystyneet arvioimaan paremmin valintojemme ympäristövaikutuksia yhtiön tuotantoprosessien ja myynnin kehityksessä sekä investoinneissa.
Päästölaskentaprosessi on auttanut meitä pienentämään kokonaistoimintamme hiilijalanjälkeä jo yli viidenneksen vuoden 2021 tasosta. Samalla olemme oppineet ymmärtämään paremmin liiketoiminnamme ydintä. Energiatehokkuutta parantavat ja ilmastopäästöjä vähentävät muutokset tukevat useita yhtiön toiminnalle asetettamiamme tavoitteita.
Vastuullisuusraporttimme kertovat tehdystä työstä
Olemme keränneet vastuullisuusraportteihimme tietoa KR Kajaanin Romun vastuullisuustyöstä ja toiminnasta viime vuosien aikana. Tutustu alta vuosien 2025 ja 2024 raportteihin.
Kajaanin Romu -konsernin hiilijalanjälki
Kajaanin Romu -konsernin Kajaanin toimipisteen kierrätyslaitosten hiilijalanjälki vuonna 2025 oli 47,65 kg CO2 ekv hyödynnettyä ja terästeollisuuteen toimitettua raaka-ainetonnia kohden. Kaikkiaan kasvihuonepäästöt olivat 2 897 000 CO2 ekv. Vuoden 2025 hiilijalanjäljen laskennassa on otettu huomioon Scopet 1 ja 2 sekä Scope 3:n osalta ostetut palvelut ja hankinnat, energian ja polttoaineiden tuotanto, liikematkat, työmatkat ja lähtevät kuljetukset. Alla on esitelty hiilijalanjäljen muutos viime vuosina hyödynnettyä ja terästeollisuuteen toimitettua raaka-ainetonnia kohden.
2021
58,38
kg CO² ekv
2022
52,30
kg CO² ekv
2023
45,86
kg CO² ekv
2024
44,95
kg CO² ekv
2025
47,65
kg CO² ekv

Yhteisenä tavoitteena terästeollisuuden arvoketjun päästöjen alentaminen
Kajaanin Romu -konserni on osa suomalaisen kiertotalouden ja terästeollisuuden arvoketjua. Terästeollisuus tuottaa merkittävän osan Suomen hiilijalanjäljestä, mutta se on myös kehittänyt toimintaansa ja vähentänyt päästöjä EU:n ympäristötavoitteiden mukaisesti.
Me huomioimme kaikessa toiminnassamme oman vastuumme terästeollisuuden arvoketjun hiilijalanjäljen pienentämiseksi luoden samalla hyvinvointia ja työtä suomalaisille. Samoin huolehdimme, että yhteistyökumppanimme saavat riittävästi tietoa oman toimintansa hiilijalanjäljestä osana metallinkierrätysliiketoiminnan arvoketjua.
Kaksoisolennaisuusanalyysi KR Kajaanin Romussa
KR Kajaanin Romu toteutti kaksoisolennaisuusanalyysin osana vastuullisuustyönsä kehittämistä. Vuonna 2025 toteutetun analyysin tavoitteena oli tunnistaa ne kestävyyteen liittyvät teemat, jotka ovat liiketoiminnan ja sidosryhmien näkökulmasta merkittävimpiä. Kaksoisolennaisuusanalyysi tarkastelee sekä yrityksen vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan että ulkoisten tekijöiden vaikutuksia yrityksen taloudelliseen toimintaan.
Olennaisuusarvioinnin tuloksissa nousi esiin 12 keskeistä vastuullisuusaihetta. Näistä tärkeimmiksi määriteltiin:
- kiertotalouden ja kierrätystoiminnan kehittäminen
- resurssien käyttö, korkea jalostus- ja kierrätysaste
- kestävyyteen investoiminen
- vedenkulutuksen hallinta
- vastuullisen yrityskulttuurin vahvistaminen
Kaksoisolennaisuusanalyysin tulokset vahvistivat yrityksen aiemmin näkemyksiä vastuullisuustyön kulmakivistä. Tuloksia voidaan hyödyntää vastuullisuusstrategian luomisessa, viestinnässä ja tulevassa raportoinnissa. Samalla ne tukevat liiketoiminnan kehittämistä entistä kestävämpään ja kilpailukykyisempään suuntaan.
Analyysin toteuttivat Savonia-ammattikorkeakoulun yamk-opiskelijat Saara Haaslahti, Laura Laine, Laura Karisalmi, Kiika Sarpola ja Laura Valkama.

Kehitystyö ja hankkeet haitallisten ympäristövaikutusten pienentämiseksi
Ympäristövastuullisuudessa noudatamme jatkuvan parantamisen periaatetta. Toimialallemme on luontevaa pienentää hiilijalanjälkeä perusliiketoiminnan kehittämisen kautta.
Kehityshankkeidemme päätavoite on ottaa käyttöön teknologiaa ja menetelmiä, jotka pienentävät omaa ja arvoketjumme hiilijalanjälkeä ja paikallista saastuttamista sekä tehostavat resurssien käyttöä. Keskeisin keino löytyy liiketoiminnan ytimestä. Se on metallien talteenottoasteen parantaminen.
Pystymme vähentämään tehokkaasti haitallisia ympäristövaikutuksia järkevällä infrasuunnittelulla ja teknisillä ratkaisuilla. Lisäksi kierrätämme metallit tarkasti hyötykäyttöön teollisuuteen ja metallia sisältämättömät sivuvirrat maanrakennusaineeksi sekä energiaksi.
Toteutuneet ja tulevat kehityshankkeet
- Metallin talteenoton parantaminen: Investointi uuteen tuotantolinjaan, joka mahdollistaa korkean talteenottoasteen metallien kierrätyksessä (valmistunut 2024).
- ISO 14001 -sertifiointi: Ympäristölaatujärjestelmän sertifiointi valmistui keväällä 2025
- Kaksoisolennaisuusanalyysi (CSRD): Vastuullisuustyön syventäminen ja keskeisten vastuullisuusteemojen tunnistaminen liiketoiminnan ja sidosryhmien näkökulmista valmistui keväällä 2025.
- Työkoneiden sähköistäminen: ACE-hankeyhteistyö työkoneidemme sähköistämiseksi ja hyvien käytäntöjen jakaminen toimialalla (käynnissä).
- Päästöttömyys: Käyttämästämme sähköstä 30% on tuotettu vesisoimalla ja 70% ydinvoimalla.
- Uusiutuvat polttoaineet: Tarkastelu kuljetusliikkeiden siirtymisestä uusiutuvaan dieseliin (käynnissä).
- Energiankulutuksen seuranta: Reaaliaikaisen energiankulutuksen seuranta käyttöönotto (käynnissä).
- Tekoälyn käyttö liiketoiminnan suunnittelussa: Selvitystyö tekoälyn hyödyntämisestä liiketoiminnan suunnittelussa (käynnissä).
- Vesien käsittely ja ympäristöriskien hallinta: Investoinnit vesien käsittelyn kehittämiseen, erityisesti suljetun kierron luominen (valmistelussa).
Hiilijalanjälkilaskennan toteutus
KR Kajaanin Romu tekee hiilijalanjälkilaskentaa yhteistyössä Green Carbon Finland Oy:n kanssa, joka on suomalaisen hiili- ja luontojalanjäljen hallintaan erikoistunut asiantuntijayritys. Hiilijalanjälkilaskentaan on koulutettu omaa henkilöstöä. Projektipäällikkönä toimii yhtiömme operatiivinen johtaja Niko Nyyssönen, ja teknisen laskennan toteuttamisesta vastaa yksikön päällikkö Mikko Koskela.
Mittauksissa käytämme Suomen ympäristökeskuksen Y-Hiilari hiilijalanjälkityökalua. Hiilijalanjälkilaskelma noudattaa GHG-protokollan (Greenhouse Gas Protocol) stadardia ”A Corporate Accounting and Reporting Standard”. Hiilijalanjäljen laskennan tarkastukset tekee Green Carbon Finland Oy.
Hiilijalanjälkilaskennan kohde
Laskennassa on huomioitu KR Kajaanin Romun liiketoiminta. Laskennan perusajatuksena on, että kierrätykseen päätyvä romumetalliaines siirtyy KR Kajaanin Romun hiilijalanjäljen laskentaan saapuessaan toimipisteelle. Laskenta päättyy, kun jalostetut metallit on toimitettu hyödynnettäväksi terästeollisuuteen ja muut raaka-aineet on toimitettu hyödynnettäväksi tai loppusijoitukseen.